Hammaslääkäri ja sen pelko.
Nämä jututhan eivät nyt ihan mene kronologisessa järjestyksessä, mutta mitäs sen väliä, niinhän sitä juttua tulee (taukoamatta) muutenkin.
Minä kuulun niihin ihmisiin jotka pelkää kuollakseen hammaslääkäriä, ja siitä syystä sinne meneminen aina lykkääntyy ja lykkääntyy. Asiaa ei yhtään helpota se, että hammaslääkärille on monen kuukauden jono. -Että saa varata edes sitä aikaa. Tähän astihan olen suurinpiirtein asioinut hammaslääkärin päivystyksessä viimeisen pakon edessä, aina kun on hammas lohjennut. (Ja voi pojat ne lohkeilee yhtenään, helvekon merkkarit ja hopeatoffeet!)
Reilu vuosi sitten, söin onnessani takaisin markkinoille tulleita hopeatoffeita. Kappaskeppanaa, se vei puolet poskihampaastani mennessään. Pelonsekaisin tuntein ajattelin ensimmäiseksi pian edessä olevaa hammaslääkärireissua. Ihmeekseni hammas (tai se mitä siitä oli jäljellä) ei alkanutkaan vaivata. Sain lykättyä hammaslääkärille soittamista erinäisillä loistavilla tekosyillä. Noin kuukausi sitten, joulupäivänä, kun söin suurella ruokahalulla anopin jouluherkkuja, tunsin miten toisen posken yläposkihampaasta lähti pala ja syöminen aiheutti tuskaa. Ei muuta kun joulunpyhinä soittamaan päivystykseen. ”Meillä on ruuhkaa, voitko odottaa huomiseen?” Rehellisenä ihmisenä, koska kipua ei tuntunut, lupasin soittaa seuraavana päivänä. Ja seuraavana päivänä taas… ”Meillä on ruuhkaa, voitko soittaa heti huomenna maanantaina, aamulla?” Ja minähän lupasin. Ja soitin ja soitin… vaan varattua tuuttasi. (Joo joo niillä on se takaisinsoitto systeemi.)
Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja soitin yksityiselle. Sain ajan jo heti seuraavalle viikolle. Kun vihdoin koitti hammaslääkäripäivä, hakkasi kakka kalsarissa jo aamusta lähtien. Miehen mielestä oli huvitavaa, että kun 4 kuukautta sitten lähdimme synnyttämään, olin ihan tyyni. -Täysin eri asia!!! Hammaslääkäri on sentään hammaslääkäri! Vastaanotolla sitten melkein tippa linssissä kädet hikoillen (ja täristen) sepustin että kuinka hävettääkään kun on hampaat niin huonossa kunnossa, että mahtaakohan ihan tekarit saada… Hammaslääkäri otti röntgenit ja tarkasti hampaat. Ei ollut kuin kaksi reikää, se mainitsemani vuoden vanha lohkeama ja joulupäivänä alkanut vaiva oli viisaudenhammas. (Tulee niitä näköjään tyhmäänkin päähän.) Hän ilmoitti nappaavansa viisurin samalla kertaa pois. Ennen kuin siinä ehdin kissaa sanoa, oli jo yläleuka puudutettu ja viisaudenhammas pöydällä.
Nyt olen menossa hammaskiven poistoon ja sitten varataan aika hampaiden paikkaukseen. Nyt minä lupaan, kautta kiven ja kannon (ja jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön.) että käyn kerran vuodessa hammaslääkärillä tarkastuksessa! Että ei tekareita vielä. Ja kyllä, minä pesen hampaani säännöllisesti!
